Pitkästä aikaa päätin päivitellä blogia.
Herättelen samalla kysymyksiä mielessäni:
Minne ollaan matkalla?
Mitä tulee eteen?
Miten niihin voisi vaikuttaa?
Omalla kohdallani tämä vuosi on ollut äärettömän raskas. Olen menettänyt parhaista parhaimman lemmikkiystäväni lähes 12- vuoden yhteisen matkan jälkeen.
Olen kantanut kuoleman kielissä olevan toisen lemmikkiystäväni leikkauspöydälle ja onnekseni sain hänet elävänä takaisin.
Tulevassa joudun vielä tekemään vaikean päätöksen kolmannen lemmikkini suhteen, sillä hänkin on alkanut sairastaa.
Tänä vuonna on siis päästetty irti lemmikkiystävistä ja muistutettu siitä, miten tärkeää on huolehtia myös heistä.
Ympärillä on ollut paljon murhetta, sairauksia ja vaikeita asioita.
Olen ollut täysin uupunut, väsynyt ja vihainenkin tähän tilanteeseen.
Kevät on saapunut ja toivon niin kovasti saavani voimia auringosta ja tulevasta.
Tuleva näyttää sekin tässä vaiheessa oudolta, epävarmalta ja vaikealta. Teenkö siitä sellaisen? En, tiedän vain. Yritän selvitä siitä, olen pyytänyt apua selvitäkseni, tiedän etten ole yksin.
Olen kuullut, että monella on sellainen olo, kuin tasapainottelisi narulla ja tuuli heiluttelee puolelta toiselle. Kumpikin puoli pelottaa, ja täytyy vain taistella, jotta jalat pysyisivät tiukasti narussa kiinni, ettei vaan horjahda.
Onko tarkoitus mennä toiselle puolelle? Nähdä maailmaa toiselta suunnalta? Onko tarkoitus mennä eteenpäin, vaikkei edessä näe kuin sumua?
Eteenpäin on mentävä ja vaikka polku on haastava, kivikkoinen ja mutkikas, jonnekin se silti vie.
Haluan uskoa, että se vie parempaan huomiseen, sinne jossa aurinko paistaa, jossa saa etsiä omaa paikkaansa ja laittaa jalat tukevasti maahan kiinni.
Siihen asti on vain uskottava, että tämä tie vie oikeaan suuntaan.
Siispä päätin antaa huoleni enkeleille ja kirjoittaa heille kirjeen. Kirjoitan siitä, mitä toivon tulevalta ja luotan siihen, että niin tulee käymään.
Muistathan, että mikään pyyntö suuri, tai pieni ei ole liikaa enkeleille :)
Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua Sinulle :)
