torstai 17. syyskuuta 2015

Kivet kertokaa...

Kivien ihmeellinen maailma on aina kiehtonut.
Lapsena keräsin erilaisia kiviä, sellaiset oli hienoja mitkä kimalsivat kilpaa auringon kanssa.

Enkelikoulutuksen myötä innostuin myös hoitavista kivistä ja pitkään mietin lähdenkö ensin enkelikoulutukseen, vai kristallihoitajakoulutukseen. 

Silloin lähdin enkeleiden matkaan ja viime viikolla ilmoittauduin kristallihoitajakoulutukseen, sillä kiviä on ilmaantunut väistämättä eteeni ja jokin tarkoitus niillä on.

Linkki alla:



Olen aivan innoissani kivistä ja niiden hoitavista ominaisuuksista.
Muutamia kiviä on työpöydälleni eksynyt ja tärkeimpänä pidän niistä maadoittumiskiveä. 
Sillä en koskaan tee tulkintoja, jos en maadoitu ja tee energiasuojauksia, se on siis hyvin tärkeä taito osata tehdä oikein.

Tällä hetkellä eniten minua vetää puoleensa Ametistikvartsi: 

Ametistikvartsi, chevronametisti

VÄRI: violetti ja valkoinen.
KUVAUS: Läpikuultavan ametistin ja valkoisen kvartsin yhdistelmä.
VOIMA: Ametistikvartsi on yksi parhaista kivistä kolmannen silmän stimulointiin, se kohottaa sisäistä näkemystä ja kiven keskittynyt energia karkoittaa myös kielteisyyttä. Voimakkaan parantavan kentän omaava ametistikvartsi puhdistaa auraa ja fyysisellä tasolla se tuo tasapainoa kehon kaikille elimille sekä stimuloi immuunijärjestelmää (6,7).
MUUTA: Ametistikvartsi on myös Kalojen horoskooppikivi Suomen Kultaseppien Liiton kiviluettelossa.



Jos aikataulu antaa myöten valmistun vielä tänä vuonna.

Löytyipä aiheeseen sopiva laulu Johanna Kurkelalta, 
tässä osuvat sanat:

Kivet kertokaa
Mistä rauhan pysähtyä saa
Kivet kertokaa
Voittaako jos luovuttaa
Hetken lävistävä hiljaisuus
Kiven kuiskauksen
Olen peukaloisen mittainen
Tarkemmin kuuntelen
Tarkemmin kuuntelen

Kivet kertokaa
Kenen tahto mua liikuttaa
Kivet kertokaa
Voiko ilo mua asuttaa

Hetken lävistävä hiljaisuus
Kiven kuiskauksen
Olen peukaloisen mittainen
Tarkemmin kuuntelen
Tarkemin kuuntelen

Kiven korvat kaiken kuulleet
Kiven silmät kaiken nähneen
Kiven iho, vanha iho

Kaiken kantaa, kaiken tuntee
Kaiken kantaa, kaiken tuntee

Kyynel kiven kyljessä näyttää tuhat väriä
Pian kuivuu
Pian kuivuu pois
Pian kuivuu pois
Hetken lävistävä hiljaisuus
Kiven kuiskauksen
Olen peukaloisen mittainen
Tarkemmin kuuntelen
Tarkemmin kuuntelen



sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Selväaisteja

Voisin luokitella itseni erityisherkäksi luonteeksi. Pienestä asti olen aistinut eri tavalla, nähnyt unia ja enteitä tulevasta, kuten myös menneestä ja niistä oppiläksyistä, joita olen tullut tähän elämään opettelemaan.

Kun näen unta, että joku sairastuu, tai kuolee, herää pelko. Kun huomaan miten luonto antaa merkkejä tulevasta, mustia sulkia, valkoisia höyheniä, samoja numerosarjoja, selittämätöntä käytöstä eläimiltä, tiedän jotain tapahtuu.

Kun näen unta edesmenneestä läheisestä, joka tulee hätäisenä luokseni kertomaan, miten on huolissaan jostakin maanpäällä elävästä läheisestään.

Kun aistin vakavasti sairaan ihmisen energiat ja kiputilat kehossani tuntematta häntä sen paremmin.

Kun saan selkeitä viestejä Äiti Maalta: Ihmiset tarvitsevat apuasi.

Kun totuus tulee omalta oppi- isältäsi, kun enkelit tönäisevät oikeille raiteille, kun näen valopalloja, värejä, kun tunnen viimaa ja lämpöä.

Kun ihmeitä tapahtuu, kun vain uskaltaa toivoa ja antaa toiveet universumille.

Nämä kaikki asiat ja niin paljon muuta ovat kulkeneet mukanani pienestä asti ja niiden mukana olen saanut kasvaa.


Viimeisimmästä selväaisti- kokemuksesta on tulossa oma blogipostaus ja se on tähän asti vaikuttavin kokemus elämässäni.


Siihen asti sytytän kynttilän vakavasti sairaana olleen ihmisen viimeiselle matkalle sinne ohuen pilviverhon taakse, josta voin hänet aistia edelleen, kiittäen tästä kokemuksesta, jolla energiasi vaikuttivat minuun tuntematta sinua sen enempää ♥


( Kuvat: google.com )

perjantai 11. syyskuuta 2015

Enkelitulkinta



Tässä infoa Enkelitulkinnasta:


Enkelitulkinta on aivan ihana tapa vastaanottaa rakkaudellisia ja kannustavia viestejä. Enkelitulkinta ei ole selvänäköä, sillä sinulla on aina vapaa tahto tehdä valintoja elämäsi suhteen ja sinä itse rakennat oman tulevaisuutesi. Enkelit ohjaavat ja opastavat oikeille poluille ja näin ollen saat paljon apua ja johdatusta tulkinnan kautta. Tulkinnan teen intuition avulla, joskus käytän heiluria ja kortteja apuna. 


Voit esittää enkeleille kysymyksiä/ aiheita, joihin kaipaisit apua mm. terveys, työ, ihmissuhteet, raha- asiat, perhe yms. Tai sitten tulkinta voi olla yleinen katsanto.

Teen erilaisia tulkintoja, tässä muutama esimerkki:

* Menneisyys, nykyhetki, tuleva + Arkkienkelisi ja hänen viestisi sinulle 
( laaja kirjallinen n. 800- 1200 sanaa tulkinta )
35€

* Tulevaisuuden näkymiä- opastava enkelikanavointi 
( käsitellään nykyhetki, lähitulevaisuus ja 3-6kk eteenpäin ) (n. 600- 1000sanaa)
30€

* Vuoden Enkelitarot- tulkinta ( jokaiselle kuukaudelle opastava viesti ) voidaan aloittaa missä kuussa tahansa.
60€

* 2- 3 aihealuetta omasta elämästäsi, esim. terveys, ihmissuhteet yms. 
25€

* Enkelienergiahoito + kirjallinen tulkinta hoidosta ( kesto 45min. )
45€

Kysy myös yksisarvistulkintoja, sekä luonnonhenkien opastavaa tulkintaa.

Tällä hetkellä teen vain kirjallisia tulkintoja, jonka voit tilata sähköpostiisi, 
tai postitan sen sinulle kirjeitse.
Kirjallisten tulkintojen jono 1 viikko.
Vuositulkinnassa jono 2-3 viikkoa.
Maksu ennakkoon tililleni, jonka jälkeen saat tulkinnan.
Valmistuin Enkelitulkitsijaksi Valonpolku- koulutuksesta syksyllä 2014.
Tilaukset tehdään sähköpostiini: tahtitaivaanalla@gmail.com
Otathan minuun yhteyden, jos kaipaat apua/ lisätietoja, autan mielelläni ♥
( Kuvat: google.com )